Ihanaa, minä siivoan!

Olen jo vähän aikaa aavistellut, että kohta varmaan alan siivota. Sen jälkeen kun olen ilmeisen lopullisesti irtautunut edellisen sukupolven siivousviikko- ja vuosikellosta, on siivoamisesta tullut kiinnostava asia. Mistähän se alkaa sitten kun alkaa, millaisten mutkien kautta etenee ja kauanko kestää? Mihin mahdetaan päästä? Olen oppinut, että siivoamisenkin voi antaa edetä omalakisesti, oman tahtonsa mukaan. Ja koettaa itse ikäänkuin pysytellä aikomisineen ja pitämisineen sivussa valkotornadon reitiltä.

No tuo oli liioittelua. Ei ole täällä valkotornadoja nähty, ja kyllä minä ihan itse saan siivota. On kuitenkin ollut paljon iloa siitä, että olen oppinut siivoamaan kuunnellen: mikä paikka haluaisi tänään tulla siivotuksi ja missä olisi vähäisin vastus? Monta kertaa vastaus yllättää.

En esimerkiksi olisi arvannut, että siivous kohdistuisi tällä kertaa ensimmäiseksi tietokoneeseeni. Ennusmerkkejä kyllä oli: viime viikolla tyhjensin sähköpostiani vanhoista viestistä ja helpotuksesta huokaisten totesin monen hankalan työn ja velvollisuuden jääneen ikuisiksi ajoiksi taakse. Eilisiltana sitten istuin ihan kunnolla alas ja aloin käydä läpi koneen sisältöä. Mielessäni oli Hyvejohtajuus -sivustolta bongaamani Matti Kurjensaaren lausahdus:

Laita ajatuksesi järjestykseen, 
niin huomaat ettei niitä niin kovin paljon ole. 

Näine mietteineni ryhdyin hommiin ja aloin käydä koneen sisältöä kansio kansiolta läpi. Monia heitin saman tien kokonaan roskiin, myös ja erityisesti sellaisia joiden luomiseen on aikanaan kulunut monen monta työtuntia. Niin lähti suurin osa päättyneisiin koulutuksiin - sekä itse käymiini että sellaisiin joissa olin kouluttajana-,  menneisiin konsultaatioihin, tyhy-päiviin, sovitteluihin, arviointeihin, lausunnointeihin ja ties mihin liittyvistä aineistoista. Mihinkään näistä en ollut erityisen kiintynyt, monia en ollut avannut vuosiin. Toiset, fiksummat, olin kirjaa kirjoittaessani hyödyntänyt loppuun. Poistin kaiken mikä näytti tunkkaiselta ja aikansa eläneeltä, vain sellaiset joissa oli vielä tuoreutta ja elinvoimaa, säästin.

Samalla kun kone tyhjeni (569 tiedostoa), minun oloni tuli dokumentti dokumentilta kevyemmäksi ja selkeämmäksi. Lopulta ymmärsin, että päässäni ei todellakaan vallitse kaaos niinkuin olen luullut, vaan siellä on itse asiassa ihan muutama asia ja aihe, jotka minua oikeasti kiinnostavat, ja jotka kirjasin huolella uusien siistien kansioitteni otsikoiksi. Näitä asioita pohdin pyytämättä ja pakottamatta päivästä toiseen, eikä minun yhtään tarvitse taistella itseni kanssa, kun seuraan niihin liittyvää työtä sinne minne se haluaa viedä. Heti huomenna kysynkin työltä: Minne mennään nyt?  Ja ihan varmasti se vastaa.

Ihmettelen vieläkin, miten ihminen (=minä) voi tehdä elämästään ihan turhan tähden vaikeaa ja raskasta. Mistä ihmeestä tulee kuvitelma, että elämän rajallinen aika tulisi jotenkin paremmin käytetyksi, kun pysyy aikajanan, vuosikellon ja kalenterin tahdissa? Ei se tule. Ihan yhtä hyvin ja paremminkin pärjää, kun antaa sen kuuluisan sisäisen viisautensa johdattaa. Ja on paljon jännittävämpää ja hauskempaa.